Ekat rally-tokokisat 20/5/17

No nyt se on tehty – otettu ensimmäinen haparoiva askel kisamaailmaan. Eilisilta meni miettiessä, miten paikan päällä pitäisi toimia ja yöllä uni alkoi karata jo aamuviideltä. Aamulla tekaistiin molemmille kevyet aamupalat ennen kuin lähdettiin ajelemaan kohti Muhosta. Finn sai sentäs ”matkaevästä”: nakkeja ja vettä. Itselläni ei ruokaa tehnyt mieli vielä ennen starttia.

Muhokselle meni ajaessa 45 minuuttia ja siinä ajassa ehti vatsassa kipristellä ajatusten karkaillessa ensimmäiseen starttiimme. Helpotusta jännitykseen toi päätös keskittyä kahteen asiaan: hyviä pätkiä ”samassa kuplassa” ja kisapaikalla käyttäytyminen.

Olimme ensimmäisiä ilmoittautumisessa, koska halusin antaa Finnille aikaa tottua paikkaan ja uusiin koiriin. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisimme voineet ehkä tulla ainakin 30 minuuttia myöhemminkin… Kävimme ostamassa kisakirjan ja odottelimme tuomaria tekemään mittauksen ja sirunlukemisen. Ensi kerralla täytyy muistaa, että siru on liikkunut vasemmalle eteen… Finnillä alkoi jo pänniä sirunlukijan ”vikailmoitukset”.

Meidän vuoro oli viimeisten joukossa (18). Odottelimme vuoroamme ulkona ja herättelin samalla koiraa. Kisojen yksi parhaista opeista tulikin liian pitkän herättelyn negatiivisesta vaikutuksesta vireeseen. Ensi kerralla laatu korvatkoon määrän. =) Mutta nämä on asioita, joita ei voi oikeastaan oppia kuin kokemuksen kautta.

Toinen kompastuskivi oli turha uusiminen. Muistin siinä pikaisesti säännöt väärin ja uusin liikkeen, missä koira ei edes ollut liian vinossa.. Se selkeästi latisti tunnelmaa ja uusinta oli kaikkea muuta kuin hyvä. (Kyseessä oli jo toinen uusinta, koska Finn jumitti haistelemaan maata enkä enää keksinyt muuta keinoa kieltojen ja houkuttelujen lisäksi saada sen nenää pois maasta… Haettiin siis uutta vauhtia ja päästiin tuoksun ohitse.) Onneksi hetkellisen hapuilun jälkeen pääsimme vauhtiin ja loppuliikkeet menivät ilman pistemenetyksiä. Ai niin, ja hitaasti kävelemistä meidän pitää myös treenata lisää.

Lopputulos oli 86p/100p, väsynyt koira ja onnellinen ohjaaja. Tuomarin Heli Kelhälän kommentitkin olivat ihan meidän näköiset: ”Vaihteleva kontakti. Osaamista on.”

Kannatti uskaltaa.

ekatrtkisat

Kuva: Katja S.

Rakennusetsintätreenit nr. 4

Sunnuntaipäivän ratoksi kävimme treenaamassa rakennusetsintää. Kyseessä oli meille 4. vastaavanlaiset treenit – ja tuossa samaisessa paikassa (vanha koulurakennus) kolmannet.

Ensinnäkin oli ilahduttavaa huomata, kuinka Finn on päässyt tammikuun hormoonimyrskyn yli (tai näin ainakin haluan uskoa). Toki rakennus itsessäänkin on sille todella motivoiva ympäristö, missä on helppo keskittyä työskentelyyn (vrt. metsässä kaikki ihanat tyttöjen tuoksut). Kaiken kaikkiaan Finn oli muutenkin kuulolla hyvin ja treenistä jäi tunne, että teimme töitä yhdessä. Mukavaa olla muutakin kuin pelkkä autokuski.. 😉 Positiivinen kokemus siis!

Kyseissä rakennuksessa on kaksi kerrosta. Aloitimme etsinnät yläkerrasta. Ensimmäisessä osiossa ei ollut maalimiehiä, mutta Finn tarkasti kivasti kaikki huoneet. Uskon tämän olleen ratkaisevassa asemassa tämän päivän onnistumisessa: ensimmäinen maalimies löytyi vasta hetken työskentelyn jälkeen yläkerran toisesta osasta. Rakennuksissa voimme ottaa jatkossakin silloin tällöin alkuun pitempää etsintää ilman löytöjä – maastossa en usko meidän siihen vielä kykenevän, jotta koira ei menetä fokusta.

Maalit oli tarkoituksella sijoiteltu melko helppoihin paikkoihin kuten auki olleen väliseinäverhon taakse ja talouskeittiön kalusteiden joukkoon. Viimeinen maali oli noussut alakerran viimeisen luokkahuoneen pöytien päälle, mutta hänkin löytyi empimättä. Ensiksi Finn malttoi kuitenkin tarkastaa alakerran muut huoneet.

Oma koiranlukutaitoni vahvistui taas. Alun ”tulokseton” etsintä antoi hyvän mahdollisuuden katsoa koiran toimintaa ja eleitä. Viesti oli selvä, että huone oli tyhjä – jatketaan matkaa. Eleet muuttuivat kuitenkin heti ja askel nopeutui ensimmäisen hajun saannin jälkeen.

Nyt tyytyväinen koira nukkuu päiväunia ennen illan tokotreenejä.

 

Onnea 2-vuotiaalle!

Finn juhlisti 2-vuotispäiväänsä 26.1. Aamulla koko perhe lauloi päivänsankarille. Illalla nakkikakun tilalla oli kipeän emännän hoitamista. Monta kertaa piti käydä tarkistamassa, onko kaikki kunnossa kolmen peittokerroksen alla..

Pian meillä tulee yhteiselämää kuluneeksi kaksi vuotta. Finn on opettanut minulle paljon ja antanut vielä enemmän. Aina ei ole mennyt kaikki suunnitelmien mukaan, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois rakkaan ystävän kanssa vietetyistä hetkistä. ❤ Erityisesti nautimme tokotunneista ja syksystä lähtien pelastuskoiratoiminnasta.

Kisaamaan emme ole vielä päässeet. Lähellä se on jo kuitenkin ollut.

2-vuotiskuvat kakaroista otti Katja S.

1.5-vuotias kakara

Finn täytti menneellä viikolla 1.5-vuotta. Aika on laukannut nopeaa ja vanhoista kuvista voi vain ällistellä, kuinka pieni Finn oli saapuessaan meille. Nyt meillä asustaa pikku hiljaa massaa keräävä kakara. Edellisestä postauksesta on kulunut aivan liian pitkä aika, jälleen kerran, joten tässä alla hiukan meidän viime aikaisia kuulumisia.

Finn treenasi viime talven vaihtelevasti agilitya, tokoa ja rally-tokoa. Ensi talvena keskitymme vain tokoon ja rally-tokoon. Ohjaajan motoriikka ja nopeus sekä ylipäätään aika ei riitä agilityyn. Omaksi iloksemme ja motivaatiotreeniksi taidamme joskus kuitenkin käydä ottamassa muutamat hypyt ja putket.

Kesällä olemme treenanneet hiukan maastolajeja.

Haussa vaihdoimme ilmaisun haukkuun. Tai no, ilmaisu oli aikaisemmin lähinnä ohjaajan mielikuvissa sekä rullina kassin pohjalla. Haukku alkoi kuitenkin irrota melko kivasti pari viikkoa sitten.Viikossa sain siirrettyä pienen sarjan metsään. Tähän mennessä Finn on haukkunut vain minulle. Hakutreeneissä olemme panostaneet hallintaan. Finn testaa, saako metsässä sikailla (olla tulematta luokseni ja jäädä haistelemaan). Tähän olemme panostaneet ja edistystä on tapahtunut. Seuraavaksi vaihdan superhyvän palkan takaisin maalimiehelle. Itselläni pidän vielä palkan, mutta toivottavasti sosiaalinenkin palkkaus vahvistuu samalla.

Jälkeä olemme tehneet yhä ihan liian vähän, mutta haaveissa on saada tätäkin eteenpäin. Täytyykin heti panostaa tähän ennen kuin treenikausi on ohi. Samoin esineruutua olemme tehneet silloin tällöin.

Finn1.5.1

1-5-vuotispäivän viilentymistä aurinkoisen päivän jälkeen.

Kesällä mökkeilimme viikon: kahlailimme (muutama hassu uintiliikekin tuli), treenailimme ja kuljimme suolla hillan perässä. Kotona nuorukainen on saanut leikkiä huskykavereidensa kanssa. Pari narttua sterkkautimme heinäkuussa. Leikkauksen jälkeiset hormonipitoisuudet saivat nuoren uroon itsehillinnän koetukselle, mutta jospa tilanne alkaisi taas tasoittua, kun tytöt ovat parantuneet ja muuttaneet taas pääasiassa ulkokoiriksi.

Kesäkuussa Finn kävi myös luustokuvissa. Tulos oli kaiken kaikkiaan hyvä ja normaali elämä treeneineen jatkuu. Olat näyttivät terveiltä, samoin selkä. Kyynärät 0/0 ja lonkat b/b.

Finn1.5.2

1.5-vuotispäivän auringonlasku.

Syksyksi olemme ilmoittautuneet jo tokotunneille ja jatkamme maastoiluja. Elokuussa käymme parissa näyttelyssä ja löytyy kalenterista yksi rally-tokoepiksienkin merkintä.

Onhan tää bortsun elämää

saa päivät metsäs hämmentää,

voi turhat huolet, murheet unohtaa.

vauhtia

Vauhtia piisaa. Kuva: Katja Sulkala

veljet

Velikullat painii. Kuva: Katja Sulkala.

flying

Palmusunnuntaina lentää muutkin kuin trollit. Flying Finn(air) Kuva: Katja Sulkala

Näin on!

Alkuvuoden 2016 kuulumisia: arkea ja synttärihumua

FT

Finn ja Tuuri 1-vuotispäivänä

Edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa. Perheen mies ja huskyt lähtivät parin päivän varoajalla Ivaloon töihin, joten ylimääräistä aikaa ei ole heltynyt. Kaikki vapaa-aika on mennyt lasten kanssa ja Finnin treeneissä, joihin olemme yrittäneet ehtiä entiseen tapaan.

Ensimmäiset synttärit

Tammikuun lopulla Finn vietti 1-vuotis juhliaan. Velipoika Tuuri kävi kylässä – ensiksi metsälenkkeiltiin ja sitten syötiin lasten tekemää nakkikakkua.

Meno oli juuri niin vauhdikasta kuin vuosikkailta voi odottaa! Ihanaa, että velipojan kanssa juttu luistaa hyvin.

Tuuri-veli tuli hoitamaan Finniä omistajansa kanssa minun työmatkan ajaksi. Viikon aikana veljekset olivat oppineet myös rentoutumaan ollessaan yhtäaikaa sisätiloissa.

Pönötyskuvat

Kokoonnuimme pentuporukalla juhlistamaan junnuja. Ensiksi otimme ”viralliset” 1v pönötyskuvat ja sitten joimme kahvit. Kuvat otti Katja Sulkala.

posetus

istu

kallistus

Yhden koiran kasvattamiseen tarvitaan koko kylä – tai ainakin treeniporukka

Talven aikana olemme käyneet agilityssä, mikä on minulle yhä todella vaikeaa. On kertoja, jolloin mikään ei onnistu (Finn karkaa palkalle, treenit ei kiinnosta, ohjaaja ei pysy koiran vauhdissa tai ohjaaja ohjaa muuten vaan miten sattuu), mutta onneksi joukkoon mahtuu myös helmiä! Pikkuhiljaa lajin perusasiat alkaa avautua, mutta matkaa on vielä paljon tehtävänä. Vieläkään en ole varma, millä painotuksella aiomme agilityyn keskittyä. Niin kauan sitä teemme, kun meillä on hauskaa.

Yksi parhaista asioista lajissa on ollut treeniporukka, joka on pysynyt samana koko ajan. Talven aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme ja toistemme koirat. Heiltä saan kullanarvoisia vinkkejä, joita voi soveltaa sitten ihan kaikkeen elämiseen, olemiseen ja treenaamiseen koiran kanssa. Yhden koiran kasvattamiseen tarvitaan ainakin yksi hyvä treeniporukka ja muutama upea kouluttaja. Nämä meille on onneksi löytynyt matkan varrella – sekä lisäksi ihana kasvattajamme!

Tokoa olemme jatkaneet kerran viikossa ohjatusti. Onneksi pahimmat pakkaset alkaa olla ohi, joten pääsemme taas uloskin treenaamaan. Muuten olemme pikkuhiljaa opetelleet namin / lelupalkan vähentämistä ja tehneet pirtissä sen verran, mitä tilat ovat antaneet myöten. Olemme treenanneet ”vähän kaikkea”, koska kaikki liikkeet ovat yhä vaiheessa. Itse olen opetellut treenien yllätyksellisyyttä, jotta en tylsistyttäisi koiraa jo ennen sen 1.5-vuotispäivää.

Rallytokossa olemme alkaneet ottaa pikkupätkiä ilman namia / lelua. Liikkeet alkaa olla teknisesti hallussa, mutta häiriökestävyyttä täytyy saada vielä huimasti lisää. Tällä hetkellä rally tuntuu ehkä siltä omimmalta lajilta tokon lisäksi. Toiveissa olisi korkata kisakentät vielä tänä vuonna.

Keväiset treenit mielessä

Kevättä ja kesää odotellessa olemme tutustuneet myös valjakkotouhuihin pulkkailun merkeissä. Täytyyhän huskykodin ”väärärotuinenkin” olla vetokykyinen. Ja hienosti vetoilu alkoikin. Vielä kun ehtisimme testata samaa suksilla. Ensi talvena Finn saa olla valjakkomme vahvistuksena (tai kauhistuksena) pikkumatkoilla.

Kesälle olen varannut jo treenipaikat jälkeen ja hakuun. Hakuporukatkin ovat alkaneet heräillä talviunilta ja ilmaisutreenejä viritellään. Toivottavasti mekin pääsemme pian mukaan.

Kesällä olisi tarkoitus käydä ainakin parissa näyttelyssä. Katsotaan, miten niissä menee ja suunnitellaan sitten lisää.

Vuosi yhteiseloa

Yhteiseloamme tulee pian vuosi täyteen. Paljon on ehtinyt tapahtua sen aikana. Finnistä on tullut todella ihana nuori uros, jolla on toki omat metkunsa – kenelläpä ei olisi. Finn rakastaa ihmisiä (mikä voi aiheuttaa ohjaajalle harmaita hiuksia esimerkiksi rally-tokokisoissa) ja on todella hyvä lasten kanssa. Tavaroita se ei ole nimeksikään tuhonnut ja se osaa olla nätisti yksinkin ainakin rajatulla alueella.

Kaiken kaikkiaan yhteiselo on vaivatonta ja mukavaa. Nytkin voin vaan tyytyväisenä seurata, kuinka hienosti nuoren pojan pää kestää vaikka kunnon lenkeille emme juuri nyt usein pääse. (Onneksi tämä on kuitenkin väliaikaista – kaipaan jo meidän metsäsamoiluja!)

Päivääkään en vaihtaisi pois. Olemme saaneet ihanan ystävän ja harrastuskaverin sekä kaupanpäälle joukon mahtavia ihmisiä.

Kiitos teille kaikille!

kaverit

Ystävä ❤ Kuva: Katja Sulkala

Joulukuulumiset

Finn on täyttänyt jo 11 kuukautta. Pienestä pennusta on kuoriutunut niin ihanan kamala ja kamalan ihana teini. Useissa asioissa pennun oppimattomuus on muuttunut jo järkevän koiran toiminnaksi. Arki sujuu mukavasti ja koiraan voi useissa asioissa luottaa yhä enemmän. Toki juoksuiset nartut ja hajumaailma vie nuoren pojan ajatuksia yhä enemmän muualle.

Teineily näkyy lähinnä harrastuksissa. Marraskuussa jatkoimme rally-tokoa. Tuolloin tuntui, että edellisellä viikolla hyvällä motivaatiolla ja oikeassa vireessä treenannut koira alkoi testata minua kaikessa. Muille koirille piti yrittää isotella, omaa treenivuoroa oli mahdotonta odottaa nätisti, lelupalkkaa täytyi juoksuttaa korvattomana pitkin hallia ja keskittyminen oli luokkaa nolla. Onneksi meillä on parhaat tukijoukot, opettajat ja treenikaverit,  joilta saimme heti hyviä vinkkejä. Kuudennella rally-tokokerralla pääsimme taas samalle aaltopituudelle ja agilityssäkin Finn jaksoi keskittyä paremmin.

Joululomalla olemme treenanneet itseksemme. Tänään otimme pätkiä videolle ja ohjaajan täytyy selkeästi tehdä jotain vasemmalle kädelleen! Joko se on koko ajan koukussa tai heiluu väkinäisesti. Jättävissä liikkeissä käsi antaa myös turhia käskyjä. Kokeilemme nyt niin, että nami on oikeassa kädessä. Katsotaan, miten käy!

Ensi vuonna jatkamme ohjatusti tokoilua ja agilityä. Rally-toko tulee varmasti kuvioihin taas keväämmällä, siihen asti teemme sitä pääasiassa yksittäisinä liikkeinä. Keväällä käymme varmaankin harjoittelemassa muutamissa mätsäreissä ja loppukeväästä sitten oikeissa näyttelyissä. Loppukeväästä alkaa myös maastolajit.

Joulukuussa kävimme isäkoiran kanssa juoksemassa. Pojalla olisi vauhtia riittänyt, ja kuvien ottamisessa oli omat haasteensa. Onneksi Milla Takalahden kuvaussormi oli junnuakin nopeampi! Tekstin lopussa on Millan ottamat kuvat. Myös Tuuri-veljeä olemme tavanneet treeni- ja metsälenkkitreffien merkeissä. Alla kuva pojista.

kasitelty_talvikuva_Fotor

Kaiken kaikkiaan ihana pentu- ja teinivuosi meillä takana. Parhaita hetkiä ovat muun muassa ne varhaiset aamut, kun Finn seuraa perässä joka paikkaan korvat vielä aamuluimussa, rauhalliset metsälenkit, iloiset treenihetket ja metsästys- tai poliisikoiraroolit lasten leikeissä.

 

juoksu

Finn joulukuussa 2015

Onnea Riiviölle – 9 kuukautta!

Viime maanantaina riiviö saavutti juniori-iän. Pienen pennun tilalle on kasvanut teini. Tänään sitten tapahtui ensimmäinen merkkaaminen. Jalka ei vielä nouse, mutta pienet terveiset piti jättää naapurin koiralle muurahaispesän vierelle. Viime aikoina on ollutkin ilmassa selkeästi kahden herneen sijaan parilla pallerolla ajattelua. 😉

Ensimmäinen startti

Tänään starttasimme ensimmäistä kertaa kokeen omaisessa tilanteessa. Osallistuimme Muhoksen rally-tokon epiksiin. Epikset järjestettiin Muhoksen Häntä ja Panta -hallissa, missä olemme käyneet harjoittelemassa yhden kerran aikaisemmin.

0.jpg

Kisoja edeltävällä kävelylenkillä.

Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja kävimme hiukan käveleskelemässä. Kertasimme eteentuloa sillä se on takerrellut meillä viime aikoina. Otimme myös hiukan seuraamispätkiä. Tämän jälkeen menimme yhdessä ilmoittautumaan halliin sisälle. Finnillä oli meno päällä ja kaikki ihanat ihmiset olisi pitänyt saada tervehtiä aamupesun kera. Ilmoittautumisen jälkeen Finn meni autoon ja minä lähdin tutustumaan rataan.

Rata oli tehty kivasti ja siinä oli tarpeeksi vaikeita osioita. Tuomari kertoi hyvin radan eri kohdista ja häneltä sai kysellä paljon yleisiä asioita säännöistä. Opinkin paljon jo ihan tässä vaiheessa.

Kun kisat alkoivat, hain Finnin autolta ja teimme muutamia radan liikkeitä ulkona. Hallissa oli kerralla sisällä aina kisaava koira ja valmistautuva koira. Hiukan jännitin, miten Finn malttaa odottaa vuoroaan. Jännitys oli kuitenkin turhaa, sillä Finn oli heti juonessa mukana. Teimme muutamat seuraamispätkät käännöksineen kunnes laitoin koiran makuuasentoon odottamaan vuoroaan. Samalla rahalla rauhoittumistreeniäkin – enkä halunnut häiritä toista koirakkoa heidän suorituksensa aikana.

Oman vuoromme lähestyessä siirryimme alueelle ja valmistauduimme lähtöön. Yritän kuvailla alla, miten rata eteni osaltamme.

  1. Lähtö: En ollut edes ajatellut, että koira reagoi minun ja tuomarin jutteluun nousemalla ylös liian aikaisin (juuri kun tuomari oli antamassa lupaa lähteä). Itse huomasin tämän, kun sanoin koiralle seuraa-käskyn. Lähdin kävelemään ja tajusin vasta myöhemmin radalla, että aloitushan olisi pitänyt uusia eikä missään nimessä vaan käskyttää koiraa takaisin perusasentoon! (Eli -10 pistettä.) Alamme harjoitella tätä jonkun toimiessa ”tuomarina”.
  2. Istumisesta juosten (kyltti 27)
  3. Pujottelu (kyltti 19)
  4. Normaali vauhti (hihna kiristyi -1 piste)
  5. Täyskäännös vasempaan. (kyltti 8)
  6. Koira eteen oikealta sivulle istu (kylti 22) Muuten meni hyvin, mutta meille tuli ohjaajan virhe (hihna tippui) Eli -10 pistettä.
  7. Spiraali vasemmalle (kyltti 17, -1 piste, koira kosketti merkkiä)
  8. Koira eteen (kyltti 25). Tämän uusin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla Finn oli menossa kylttien välillä tervehtimään tuomaria. Otettiin siis lähestyminen uusiksi. Toisella kerralla menin itse sekaisin askelissa. Joten uusimme senkin. (-6 pistettä)
  9. Käännös oikeaan (kyltti 3)
  10. Maahan, kierrä koiran ympäri (kyltti 31)
  11. Vasen täyskäännös
  12. Maali: hihna tippui (-10 pistettä)

Eli meille vaikeinta oli hihna. Ensimmäinen oli puhdas vahinko, en tiedä mitä sössin. Toinen tippuminen johtui siitä, että hihna meni Finnin etutassujen ympärille jossain kyltin 8 tietämillä. En saanut sitä pois ja lopulta se tippui kädestäni juuri ennen maalialuetta. Pitää siis alkaa treenata hihnan selvittelyä tassujen välistä – meillä kun ei ole näitä tullut treeneissä. Olin itse ihan pihalla siinä vaiheessa, miten sen sieltä saisin pois.

Pisteitä saimme siis 52 (10 pistettä lähti nameista). Kaiken kaikkiaan siis hyvä treeni meille. Opimme paljon uutta ja tiedämme, mitä pitää jatkossa treenata vielä enemmän. Toki meidän pitää päästä eroon nameista ennen kuin olemme valmiita oikeisiin kisoihin! Kiire meillä ei kuitenkaan ole, Finn on ylihuomenna vasta 9 kk! Joten ei meillä niihin ikäkään vielä riittäisi. =)

Minusta oli ihanaa huomata, kuinka Finn oli tosi halukas tekemään töitä. Yleensä meillä menee kolmisen treenikertaa uudessa paikassa ennen kuin Finn malttaa keskittyä kunnolla. Tänään olimme kyseisessä hallissa vasta toista kertaa! Heti alusta alkaen poika oli pätevänä hommassa mukana. ❤ Kyltti 5 suoritettiin lähellä yleisöä ja Finn ei mennyt antamaan kenellekään naamapesua. Tosin pikkuhiljaa täytyy alkaa treenikentälle saada enemmän häiriötekijöitä. Oikeissa kisoissa tuomarikaan ei saisi kiinnostaa.

Perinteiseen tapaan Finnin kanssa oli ihana touhuta. Sen huomasi tuomarikin. ”Hihnasta huolimatta loistavaa menoa!” luki kommenteissa.

Päivän ehdottomasti iloisin yllätys oli, kun tuomari valitsi meidät suosikikseen. Iloinen tekemisemme välittyy muillekin. <3

Päivän ehdottomasti parhain yllätys oli, kun tuomari valitsi meidät suosikikseen. Iloinen tekemisemme välittyy muillekin. ❤

Kiitos muhoslaisille ja tuomari Laura Rahikalle! Oli tosi kiva päästä treenaamaan näin.

Suosikki ja sen iso palkintoluu. Ohjaaja hypähtää illalla paljuun kera lasillisen kuohuvaa.

Suosikki ja sen iso palkintoluu. Ohjaaja hypähtää illalla paljuun kera lasillisen kuohuvaa.

Nuija ja Tosinuija – eli kun pentu saapui taloon

Viikko sitten haimme Kuusamosta Finnille ”pikkuveljen”. Pentu tuli meille vajaan 12 viikon ikäisenä ystävämme safariyrityskumppanilta. Kotona pentua oli kutsuttu Bobiksi, mutta ensimmäisten kilometrien jälkeen kotimatkalla pentu sai uuden nimen: Snufkin. Nimenvaihto sujui ongelmitta, koska pentu ei ollut vielä täysin oppinut vanhaa nimeään. Toivottavasti Nuuskis vie meidät tulevaisuudessa talvisin mitä ihanimmille retkille.

thumb_IMG_4707_1024

Lurppakorva uusissa maisemissa.

Snufkin on todella reipas pieni pentu. Se rakastaa ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Nameilla onkin ollut helppo opettaa peruskäskyjä, ja pentu pysyy liimattuna vieressä metsälenkeillä, jos treenitaskuissa on herkkuja. Luutkin maistuvat hyvin, kaiken kielletyn lisäksi.

Snufkin on saanut olla meillä sisällä – ja se on pikkupojalle kelvannut. Ruoan lisäksi Snufkin rakastaa sohvaa. Siinä on hyvä pikkupennun nähdä unia – tai taistella oman häntänsä kanssa. Ulkoelämään uudessa laumassa pentu on totutellut pikkuhiljaa.

thumb_IMG_4683_1024

Se syö mun luutkin, valittaa Finn! (Ai niin, enhän mää edes tykkää näistä valkoisista luista. Mutta silti: joku roti sentään!)

thumb_IMG_4712_1024

Korvatkin ovat jo nousseet ylös!

Snufkin on ehtinyt käydä tutustumassa jo Oulun keskustan lähialueisiin. Kuusamon perukoilta saapunut viikari ei välittänyt autoista, pyöristä eikä jalankulkijoista. Yhden puun alle oli hyvä laittaa päiväunille Finnin treenatessa Tuurin kanssa. Snufkin on todella lunki kaveri, joka nukkuu, kun nukuttaa. Päiväunien jälkeen pentukin pääsi sitten harjoittelemaan tyttäremme kanssa. Pentukoulu alkaa ensi kuussa!

Finn ja Snufkin ovat tunteneet nyt viikon. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa, mutta nyt kaverukset kantavat toisillensa vuoron perään leluja vedettäväksi. Snufkin on todella kovaääninen pentu, mutta se ei leikkikaveria häiritse. Ääntä ja vauhtia siis pisaa. Yksi ilta aivan ihmettelin, kun kuulin kellon tikityksen pirtissä. Pennut vetelivät silloin komeusuneja ja keräsivät voimia seuraavaa koitosta varten. Snufkin tietenkin Finnin kainalossa. Toivottavasti pikkupojat tulevat aina olemaan kavereita vaikka jossain vaiheessa Snufkin muuttaa pääasiassa ulkokoiraksi husky-kavereidensa luokse. Snufkinilla on kuitenkin aina oma paikkansa meidän sohvalla. Snufkinin siskon Hiiwiö Lumimyrskyn edesottamuksia voi muuten lueskella täältä. Sielläkin kuulostaa olevan menoa ja meininkiä. Toivottavasti sisko tulee pian meille kylään! Kiitos Heidille, kun uskoit meille tämän pienen rekikoiran valjakkoamme vahvistamaan ja ilahduttamaan.

thumb_IMG_4750_1024

Mukavaa viikonloppua toivottavat Nuija ja Tosinuija!