Ekat rally-tokokisat 20/5/17

No nyt se on tehty – otettu ensimmäinen haparoiva askel kisamaailmaan. Eilisilta meni miettiessä, miten paikan päällä pitäisi toimia ja yöllä uni alkoi karata jo aamuviideltä. Aamulla tekaistiin molemmille kevyet aamupalat ennen kuin lähdettiin ajelemaan kohti Muhosta. Finn sai sentäs ”matkaevästä”: nakkeja ja vettä. Itselläni ei ruokaa tehnyt mieli vielä ennen starttia.

Muhokselle meni ajaessa 45 minuuttia ja siinä ajassa ehti vatsassa kipristellä ajatusten karkaillessa ensimmäiseen starttiimme. Helpotusta jännitykseen toi päätös keskittyä kahteen asiaan: hyviä pätkiä ”samassa kuplassa” ja kisapaikalla käyttäytyminen.

Olimme ensimmäisiä ilmoittautumisessa, koska halusin antaa Finnille aikaa tottua paikkaan ja uusiin koiriin. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisimme voineet ehkä tulla ainakin 30 minuuttia myöhemminkin… Kävimme ostamassa kisakirjan ja odottelimme tuomaria tekemään mittauksen ja sirunlukemisen. Ensi kerralla täytyy muistaa, että siru on liikkunut vasemmalle eteen… Finnillä alkoi jo pänniä sirunlukijan ”vikailmoitukset”.

Meidän vuoro oli viimeisten joukossa (18). Odottelimme vuoroamme ulkona ja herättelin samalla koiraa. Kisojen yksi parhaista opeista tulikin liian pitkän herättelyn negatiivisesta vaikutuksesta vireeseen. Ensi kerralla laatu korvatkoon määrän. =) Mutta nämä on asioita, joita ei voi oikeastaan oppia kuin kokemuksen kautta.

Toinen kompastuskivi oli turha uusiminen. Muistin siinä pikaisesti säännöt väärin ja uusin liikkeen, missä koira ei edes ollut liian vinossa.. Se selkeästi latisti tunnelmaa ja uusinta oli kaikkea muuta kuin hyvä. (Kyseessä oli jo toinen uusinta, koska Finn jumitti haistelemaan maata enkä enää keksinyt muuta keinoa kieltojen ja houkuttelujen lisäksi saada sen nenää pois maasta… Haettiin siis uutta vauhtia ja päästiin tuoksun ohitse.) Onneksi hetkellisen hapuilun jälkeen pääsimme vauhtiin ja loppuliikkeet menivät ilman pistemenetyksiä. Ai niin, ja hitaasti kävelemistä meidän pitää myös treenata lisää.

Lopputulos oli 86p/100p, väsynyt koira ja onnellinen ohjaaja. Tuomarin Heli Kelhälän kommentitkin olivat ihan meidän näköiset: ”Vaihteleva kontakti. Osaamista on.”

Kannatti uskaltaa.

ekatrtkisat

Kuva: Katja S.

Mainokset

Rakennusetsintätreenit nr. 4

Sunnuntaipäivän ratoksi kävimme treenaamassa rakennusetsintää. Kyseessä oli meille 4. vastaavanlaiset treenit – ja tuossa samaisessa paikassa (vanha koulurakennus) kolmannet.

Ensinnäkin oli ilahduttavaa huomata, kuinka Finn on päässyt tammikuun hormoonimyrskyn yli (tai näin ainakin haluan uskoa). Toki rakennus itsessäänkin on sille todella motivoiva ympäristö, missä on helppo keskittyä työskentelyyn (vrt. metsässä kaikki ihanat tyttöjen tuoksut). Kaiken kaikkiaan Finn oli muutenkin kuulolla hyvin ja treenistä jäi tunne, että teimme töitä yhdessä. Mukavaa olla muutakin kuin pelkkä autokuski.. 😉 Positiivinen kokemus siis!

Kyseissä rakennuksessa on kaksi kerrosta. Aloitimme etsinnät yläkerrasta. Ensimmäisessä osiossa ei ollut maalimiehiä, mutta Finn tarkasti kivasti kaikki huoneet. Uskon tämän olleen ratkaisevassa asemassa tämän päivän onnistumisessa: ensimmäinen maalimies löytyi vasta hetken työskentelyn jälkeen yläkerran toisesta osasta. Rakennuksissa voimme ottaa jatkossakin silloin tällöin alkuun pitempää etsintää ilman löytöjä – maastossa en usko meidän siihen vielä kykenevän, jotta koira ei menetä fokusta.

Maalit oli tarkoituksella sijoiteltu melko helppoihin paikkoihin kuten auki olleen väliseinäverhon taakse ja talouskeittiön kalusteiden joukkoon. Viimeinen maali oli noussut alakerran viimeisen luokkahuoneen pöytien päälle, mutta hänkin löytyi empimättä. Ensiksi Finn malttoi kuitenkin tarkastaa alakerran muut huoneet.

Oma koiranlukutaitoni vahvistui taas. Alun ”tulokseton” etsintä antoi hyvän mahdollisuuden katsoa koiran toimintaa ja eleitä. Viesti oli selvä, että huone oli tyhjä – jatketaan matkaa. Eleet muuttuivat kuitenkin heti ja askel nopeutui ensimmäisen hajun saannin jälkeen.

Nyt tyytyväinen koira nukkuu päiväunia ennen illan tokotreenejä.

 

Onnea 2-vuotiaalle!

Finn juhlisti 2-vuotispäiväänsä 26.1. Aamulla koko perhe lauloi päivänsankarille. Illalla nakkikakun tilalla oli kipeän emännän hoitamista. Monta kertaa piti käydä tarkistamassa, onko kaikki kunnossa kolmen peittokerroksen alla..

Pian meillä tulee yhteiselämää kuluneeksi kaksi vuotta. Finn on opettanut minulle paljon ja antanut vielä enemmän. Aina ei ole mennyt kaikki suunnitelmien mukaan, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois rakkaan ystävän kanssa vietetyistä hetkistä. ❤ Erityisesti nautimme tokotunneista ja syksystä lähtien pelastuskoiratoiminnasta.

Kisaamaan emme ole vielä päässeet. Lähellä se on jo kuitenkin ollut.

2-vuotiskuvat kakaroista otti Katja S.

1.5-vuotias kakara

Finn täytti menneellä viikolla 1.5-vuotta. Aika on laukannut nopeaa ja vanhoista kuvista voi vain ällistellä, kuinka pieni Finn oli saapuessaan meille. Nyt meillä asustaa pikku hiljaa massaa keräävä kakara. Edellisestä postauksesta on kulunut aivan liian pitkä aika, jälleen kerran, joten tässä alla hiukan meidän viime aikaisia kuulumisia.

Finn treenasi viime talven vaihtelevasti agilitya, tokoa ja rally-tokoa. Ensi talvena keskitymme vain tokoon ja rally-tokoon. Ohjaajan motoriikka ja nopeus sekä ylipäätään aika ei riitä agilityyn. Omaksi iloksemme ja motivaatiotreeniksi taidamme joskus kuitenkin käydä ottamassa muutamat hypyt ja putket.

Kesällä olemme treenanneet hiukan maastolajeja.

Haussa vaihdoimme ilmaisun haukkuun. Tai no, ilmaisu oli aikaisemmin lähinnä ohjaajan mielikuvissa sekä rullina kassin pohjalla. Haukku alkoi kuitenkin irrota melko kivasti pari viikkoa sitten.Viikossa sain siirrettyä pienen sarjan metsään. Tähän mennessä Finn on haukkunut vain minulle. Hakutreeneissä olemme panostaneet hallintaan. Finn testaa, saako metsässä sikailla (olla tulematta luokseni ja jäädä haistelemaan). Tähän olemme panostaneet ja edistystä on tapahtunut. Seuraavaksi vaihdan superhyvän palkan takaisin maalimiehelle. Itselläni pidän vielä palkan, mutta toivottavasti sosiaalinenkin palkkaus vahvistuu samalla.

Jälkeä olemme tehneet yhä ihan liian vähän, mutta haaveissa on saada tätäkin eteenpäin. Täytyykin heti panostaa tähän ennen kuin treenikausi on ohi. Samoin esineruutua olemme tehneet silloin tällöin.

Finn1.5.1

1-5-vuotispäivän viilentymistä aurinkoisen päivän jälkeen.

Kesällä mökkeilimme viikon: kahlailimme (muutama hassu uintiliikekin tuli), treenailimme ja kuljimme suolla hillan perässä. Kotona nuorukainen on saanut leikkiä huskykavereidensa kanssa. Pari narttua sterkkautimme heinäkuussa. Leikkauksen jälkeiset hormonipitoisuudet saivat nuoren uroon itsehillinnän koetukselle, mutta jospa tilanne alkaisi taas tasoittua, kun tytöt ovat parantuneet ja muuttaneet taas pääasiassa ulkokoiriksi.

Kesäkuussa Finn kävi myös luustokuvissa. Tulos oli kaiken kaikkiaan hyvä ja normaali elämä treeneineen jatkuu. Olat näyttivät terveiltä, samoin selkä. Kyynärät 0/0 ja lonkat b/b.

Finn1.5.2

1.5-vuotispäivän auringonlasku.

Syksyksi olemme ilmoittautuneet jo tokotunneille ja jatkamme maastoiluja. Elokuussa käymme parissa näyttelyssä ja löytyy kalenterista yksi rally-tokoepiksienkin merkintä.

Onhan tää bortsun elämää

saa päivät metsäs hämmentää,

voi turhat huolet, murheet unohtaa.

vauhtia

Vauhtia piisaa. Kuva: Katja Sulkala

veljet

Velikullat painii. Kuva: Katja Sulkala.

flying

Palmusunnuntaina lentää muutkin kuin trollit. Flying Finn(air) Kuva: Katja Sulkala

Näin on!

Alkuvuoden 2016 kuulumisia: arkea ja synttärihumua

FT

Finn ja Tuuri 1-vuotispäivänä

Edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa. Perheen mies ja huskyt lähtivät parin päivän varoajalla Ivaloon töihin, joten ylimääräistä aikaa ei ole heltynyt. Kaikki vapaa-aika on mennyt lasten kanssa ja Finnin treeneissä, joihin olemme yrittäneet ehtiä entiseen tapaan.

Ensimmäiset synttärit

Tammikuun lopulla Finn vietti 1-vuotis juhliaan. Velipoika Tuuri kävi kylässä – ensiksi metsälenkkeiltiin ja sitten syötiin lasten tekemää nakkikakkua.

Meno oli juuri niin vauhdikasta kuin vuosikkailta voi odottaa! Ihanaa, että velipojan kanssa juttu luistaa hyvin.

Tuuri-veli tuli hoitamaan Finniä omistajansa kanssa minun työmatkan ajaksi. Viikon aikana veljekset olivat oppineet myös rentoutumaan ollessaan yhtäaikaa sisätiloissa.

Pönötyskuvat

Kokoonnuimme pentuporukalla juhlistamaan junnuja. Ensiksi otimme ”viralliset” 1v pönötyskuvat ja sitten joimme kahvit. Kuvat otti Katja Sulkala.

posetus

istu

kallistus

Yhden koiran kasvattamiseen tarvitaan koko kylä – tai ainakin treeniporukka

Talven aikana olemme käyneet agilityssä, mikä on minulle yhä todella vaikeaa. On kertoja, jolloin mikään ei onnistu (Finn karkaa palkalle, treenit ei kiinnosta, ohjaaja ei pysy koiran vauhdissa tai ohjaaja ohjaa muuten vaan miten sattuu), mutta onneksi joukkoon mahtuu myös helmiä! Pikkuhiljaa lajin perusasiat alkaa avautua, mutta matkaa on vielä paljon tehtävänä. Vieläkään en ole varma, millä painotuksella aiomme agilityyn keskittyä. Niin kauan sitä teemme, kun meillä on hauskaa.

Yksi parhaista asioista lajissa on ollut treeniporukka, joka on pysynyt samana koko ajan. Talven aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme ja toistemme koirat. Heiltä saan kullanarvoisia vinkkejä, joita voi soveltaa sitten ihan kaikkeen elämiseen, olemiseen ja treenaamiseen koiran kanssa. Yhden koiran kasvattamiseen tarvitaan ainakin yksi hyvä treeniporukka ja muutama upea kouluttaja. Nämä meille on onneksi löytynyt matkan varrella – sekä lisäksi ihana kasvattajamme!

Tokoa olemme jatkaneet kerran viikossa ohjatusti. Onneksi pahimmat pakkaset alkaa olla ohi, joten pääsemme taas uloskin treenaamaan. Muuten olemme pikkuhiljaa opetelleet namin / lelupalkan vähentämistä ja tehneet pirtissä sen verran, mitä tilat ovat antaneet myöten. Olemme treenanneet ”vähän kaikkea”, koska kaikki liikkeet ovat yhä vaiheessa. Itse olen opetellut treenien yllätyksellisyyttä, jotta en tylsistyttäisi koiraa jo ennen sen 1.5-vuotispäivää.

Rallytokossa olemme alkaneet ottaa pikkupätkiä ilman namia / lelua. Liikkeet alkaa olla teknisesti hallussa, mutta häiriökestävyyttä täytyy saada vielä huimasti lisää. Tällä hetkellä rally tuntuu ehkä siltä omimmalta lajilta tokon lisäksi. Toiveissa olisi korkata kisakentät vielä tänä vuonna.

Keväiset treenit mielessä

Kevättä ja kesää odotellessa olemme tutustuneet myös valjakkotouhuihin pulkkailun merkeissä. Täytyyhän huskykodin ”väärärotuinenkin” olla vetokykyinen. Ja hienosti vetoilu alkoikin. Vielä kun ehtisimme testata samaa suksilla. Ensi talvena Finn saa olla valjakkomme vahvistuksena (tai kauhistuksena) pikkumatkoilla.

Kesälle olen varannut jo treenipaikat jälkeen ja hakuun. Hakuporukatkin ovat alkaneet heräillä talviunilta ja ilmaisutreenejä viritellään. Toivottavasti mekin pääsemme pian mukaan.

Kesällä olisi tarkoitus käydä ainakin parissa näyttelyssä. Katsotaan, miten niissä menee ja suunnitellaan sitten lisää.

Vuosi yhteiseloa

Yhteiseloamme tulee pian vuosi täyteen. Paljon on ehtinyt tapahtua sen aikana. Finnistä on tullut todella ihana nuori uros, jolla on toki omat metkunsa – kenelläpä ei olisi. Finn rakastaa ihmisiä (mikä voi aiheuttaa ohjaajalle harmaita hiuksia esimerkiksi rally-tokokisoissa) ja on todella hyvä lasten kanssa. Tavaroita se ei ole nimeksikään tuhonnut ja se osaa olla nätisti yksinkin ainakin rajatulla alueella.

Kaiken kaikkiaan yhteiselo on vaivatonta ja mukavaa. Nytkin voin vaan tyytyväisenä seurata, kuinka hienosti nuoren pojan pää kestää vaikka kunnon lenkeille emme juuri nyt usein pääse. (Onneksi tämä on kuitenkin väliaikaista – kaipaan jo meidän metsäsamoiluja!)

Päivääkään en vaihtaisi pois. Olemme saaneet ihanan ystävän ja harrastuskaverin sekä kaupanpäälle joukon mahtavia ihmisiä.

Kiitos teille kaikille!

kaverit

Ystävä ❤ Kuva: Katja Sulkala

Joulukuulumiset

Finn on täyttänyt jo 11 kuukautta. Pienestä pennusta on kuoriutunut niin ihanan kamala ja kamalan ihana teini. Useissa asioissa pennun oppimattomuus on muuttunut jo järkevän koiran toiminnaksi. Arki sujuu mukavasti ja koiraan voi useissa asioissa luottaa yhä enemmän. Toki juoksuiset nartut ja hajumaailma vie nuoren pojan ajatuksia yhä enemmän muualle.

Teineily näkyy lähinnä harrastuksissa. Marraskuussa jatkoimme rally-tokoa. Tuolloin tuntui, että edellisellä viikolla hyvällä motivaatiolla ja oikeassa vireessä treenannut koira alkoi testata minua kaikessa. Muille koirille piti yrittää isotella, omaa treenivuoroa oli mahdotonta odottaa nätisti, lelupalkkaa täytyi juoksuttaa korvattomana pitkin hallia ja keskittyminen oli luokkaa nolla. Onneksi meillä on parhaat tukijoukot, opettajat ja treenikaverit,  joilta saimme heti hyviä vinkkejä. Kuudennella rally-tokokerralla pääsimme taas samalle aaltopituudelle ja agilityssäkin Finn jaksoi keskittyä paremmin.

Joululomalla olemme treenanneet itseksemme. Tänään otimme pätkiä videolle ja ohjaajan täytyy selkeästi tehdä jotain vasemmalle kädelleen! Joko se on koko ajan koukussa tai heiluu väkinäisesti. Jättävissä liikkeissä käsi antaa myös turhia käskyjä. Kokeilemme nyt niin, että nami on oikeassa kädessä. Katsotaan, miten käy!

Ensi vuonna jatkamme ohjatusti tokoilua ja agilityä. Rally-toko tulee varmasti kuvioihin taas keväämmällä, siihen asti teemme sitä pääasiassa yksittäisinä liikkeinä. Keväällä käymme varmaankin harjoittelemassa muutamissa mätsäreissä ja loppukeväästä sitten oikeissa näyttelyissä. Loppukeväästä alkaa myös maastolajit.

Joulukuussa kävimme isäkoiran kanssa juoksemassa. Pojalla olisi vauhtia riittänyt, ja kuvien ottamisessa oli omat haasteensa. Onneksi Milla Takalahden kuvaussormi oli junnuakin nopeampi! Tekstin lopussa on Millan ottamat kuvat. Myös Tuuri-veljeä olemme tavanneet treeni- ja metsälenkkitreffien merkeissä. Alla kuva pojista.

kasitelty_talvikuva_Fotor

Kaiken kaikkiaan ihana pentu- ja teinivuosi meillä takana. Parhaita hetkiä ovat muun muassa ne varhaiset aamut, kun Finn seuraa perässä joka paikkaan korvat vielä aamuluimussa, rauhalliset metsälenkit, iloiset treenihetket ja metsästys- tai poliisikoiraroolit lasten leikeissä.

 

juoksu

Finn joulukuussa 2015